Istuin viikonloppuna kahvipöydässä mummoni kanssa. Samalla, kun hän luki lehdestä ikäihmisten palveluihin kohdistuvista leikkauksista, hän sanoi hiljaa: ”Eihän se hyvältä tunnu.” Sillä hetkellä sydämeni särkyi.
Leikkaukset vanhuspalveluista eivät ole vain numeroita budjetissa – ne ovat ihmiskohtaloita. Ne ovat yksinäisiä iltoja ilman hoitajaa, kiireessä syötyjä aterioita ja huolta siitä, kuka auttaa, kun voimat eivät enää riitä. Jos palveluasunto löytyy vain kaukaa, se tarkoittaa monelle vanhukselle surullisia jäähyväisiä kotiseudulleen – ehkä viimeisen kerran.
Ikäihmisten palveluiden alasajo koskettaa jokaista meistä, jokaisella on isovanhempi, vanhempi tai läheinen, joka ansaitsee arvokkaan ja turvallisen vanhuuden.
Meidän velvollisuus on puolustaa niitä, jotka ovat rakentaneet tämän maan ja pitäneet meistä huolta. Lähimmäisenrakkaus ei saa olla katoavaista. Jokaisella vanhuksella on oikeus riittävään hoivaan, inhimilliseen kohtaamiseen ja turvalliseen arkeen.
Hyvinvointialueiden tehtävä on varmistaa, että palvelut toimivat – eivät rapistu. Meidän on panostettava ennaltaehkäisyyn, kotihoidon vahvistamiseen ja hoivakotien resursseihin, jotta jokainen ikäihminen saa tarvitsemansa avun.
Vanhustenhoito ei ole menoerä – se on arvo. Se kertoo, millaiseksi yhteiskunnaksi haluamme kasvaa. Meidän tulee olla yhteiskunta, joka arvostaa ja kunnioittaa vanhuksiaan, eikä jätä heitä yksin.
Kun seuraavan kerran istun mummoni kahvipöydässä, toivon voivani sanoa hänelle: “Teistä pidetään huolta. Sinun ei tarvitse enää huolehtia.”
Siksi pyydän teitä, äänestäkää näissä aluevaaleissa niiden puolesta, jotka eivät ehkä enää jaksa itseään puolustaa. Meidän tehtävämme on pitää huolta niistä, jotka ovat pitäneet huolta meistä.